torstai 15. syyskuuta 2016

Kuun puolivarjopimennys perjantaina

Kuun puolivarjopimennys jättä suurimman osan Kuusta
hyvin kirkkaaksi. Kuva 25.4.2013 Kuva © Kari A. Kuure.
Kuun puolivarjopimennys näkyy 16. syyskuuta alkaen kello 19.54, jolloin Kuu on juuri noussut Pirkanmaalla (kello 19.50) horisontista. Pimennyksen syvin vaihe (peittymisaste on noin 93 %) on kello 21.55, jolloin Kuu on vain noin 13 asteen korkeudella kaakkoisesta horisontista. Pimennys päättyy kello 23.55 Kuun ollessa suunnan SSE noin 23 asteen korkeudella.

Puolivarjopimennyksen havaitseminen on aina hieman vaikeaa. Kuun kirkkauden väheneminen on tuskin havaittavaa ja erityisesti Kuun ollessa lähellä horisonttia (kuten nyt) ilmakehän läpi suodattuvan Kuun heijastaman valon punertuminen ei poikkea juurikaan tavanomaisesta punertumisesta. Parhaiten pimentymistä voi havaita valokuvaamalla.


tiistai 13. syyskuuta 2016

Kuukauden esitelmä: Suomi tähtitieteen eturintamassa – Euroopan eteläinen observatorio

La Silla observatorio Chilessä on vanhin ESOn
observatorioista. Kuva  ESO/Tafreshi.
Ymmärryksemme maailmankaikkeudesta on viimeisen vuosikymmenen aikana parantunut huomattavasti uusien huipputarkkojen haivantolaitteiden ansiosta. Tähtitieteilijät ovat yhtenä merkittävimistä havainnoista löytäneet avaruuden syvyyksistä lukemattomia maankaltaisia planeettoja, jotka voisivat tarjota elämälle suotuisat olosuhteet. Huipputarkat havainnot ovat paljastaneet Linnunradan keskusalueella olevan supermassiivisen mustan aukon sitä kiertävine tähtineen.

Tähtitieteen kehitys jatkuu hyvin kiivaana entistä suurempien teleskooppien valmistuessa lähitulevaisuudessa. Maailman johtaviin havaintoasemiin kuuluvassa Euroopan eteläisessä observatoriossa on rakenteilla ennennäkemättömän suuri uuden sukupolven teleskooppi. Sen avulla tähtitieteilijät pääsevät näkemään maailmankaikkeuden nuoruuteen aina ensimmäisten tähtien syntyhetkeen saakka. 

Suomi on jäsenenä Euroopan eteläisessä observatossa. Sen myötä myös Suomessa toimivat tähtitieteelliset observatoriot ovat mukana tähtitieteen eturintamassa. 

Tampereen Ursan kuukauden esitelmä tekee tutuksi Suomessa tapahtuvaa tähtitieteen tutkimusta ja vie kuulijat matkalle maailmankaikkeuteen tähtitieteen viime vuosien merkittävimpien havaintojen myötä.

Kuukauden esitelmä Vanhan kirjastotalon musiikkisalissa (2 krs.) tiistaina 20. syyskuuta kello 18.00

FT Tomi Hyvönen: Suomi tähtitieteen eturintamassa – Euroopan eteläinen observatorio 

Tervetuloa!

maanantai 5. syyskuuta 2016

Tampereen Ursan jäsenillat alkavat taas kesätauon jälkeen.

Tampereen Ursan jäsenillat alkavat taas kesätauon jälkeen ja jatkuvat joulutaukoon asti joka tiistai kello 18 alkaen.

Syyskauden alkajaiseksi jäseniltojen aiheena on:

Tarinointia suhteellisuusteoriasta osa 1/5.
Tutustutaan suppeaan suhteellisuusteoriaan.
Kesto 45 - 60 min. Tomi Hyvönen luennoi.

Tämän jälkeen avaruusdokumentti tai selkeällä säällä katsellaan taivaalla näkyviä kohteita kaukoputkilla.

Jäsenet voivat esittää toivomuksia jäseniltojen aiheiksi. Tervetuloa!