sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Tähtinäytös 25.3.2018 on peruuntunut

Olemme joutuneet perumaan täksi illaksi suunnitellun tähtinäytöksen pilvisen sään vuoksi.

Tähän päivään päättyy myös tähtinäytöskausi niin sunnuntainäytösten kuin tilausnäytösten osalta ja jatkamme näytöksiä ensi lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina.

Ainoa poikkeus on Elokuun tähtiyö Tapahtumien yönä elokuun alkupuolella. Tästä tapahtumasta kerromme lähemmin tapahtuman lähestyessä.


sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Tähtinäytös 18.3.2018

Tampereen Ursa järjestää tähtinäytännön tänä iltana!

Sunnuntai-iltaisin Tampereen Ursa järjestää tähtinäytöksiä, jossa kaukoputkella katsotaan tähtitaivaan ajankohtaisia kohteita. Näytöksiä järjestetään kuitenkin vain selkeällä tai puoliselkeällä säällä. Jos sää on sateinen, pilvinen tai tuulinen, näytöstä ei järjestetä!


Tähtinäytökset ovat:

11.3.–25.3.2018 kello 20.00–21.30

Näytösmaksut:
5 € aikuisilta, 2 € nuorilta (7–17-vuotiaat) ja lapset (alle 7 vuotta) ilmaiseksi.

Tervetuloa


The observatory: Star-gazing public show will be staged tonight!
  
On Sunday evenings Tampereen Ursa arranges the star-gazing public show, which is viewed under the stars topical interest. However, the show will be staged only in clear weather. If the weather is rainy, cloudy or windy, the show is not being arranged!


Open hours are:

11.3. – 25.3.2018. at 20.00–21.30

The show fees:
5 € for adults, € 2 young people (7-17 years) and children (under 7 years) free of charge.

Welcome

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Bikini Baarin revontuli-ilta


Hiking Travel järjestää Bikini Baarissaan (Kaupinpuistonkatu 4, 33500 Tampere) perjantaina 16.3. Revontuli-illan. Iltaan revontulista on lupautunut kertomaan Tampereen Ursan varapuheenjohtaja Kari A. Kuure.

Esitys on tekstitetty pääkohdiltaan englanniksi!

The main points of the presentation are also presented in English texts!

16.3.2018 kello 19-20.30 Revontuli-ilta.

Tervetuloa!

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Tähtinäytös 11.3.2018 on peruuntunut


Tampereen Ursan tähtinäytös 11.3.2018 on peruuntunut pilvisen sään vuoksi!


Seuraava tähtinäytös on sunnuntaina 18.3. kello 19-20.30 jos on selkä sää!

Sunnuntai-iltaisin Tampereen Ursa järjestää tähtinäytöksiä, jossa kaukoputkella katsotaan tähtitaivaan ajankohtaisia kohteita. Näytöksiä järjestetään kuitenkin vain selkeällä tai puoliselkeällä säällä. Jos sää on sateinen, pilvinen tai tuulinen, näytöstä ei järjestetä!

Päätös tähtinäytöksen järjestämisestä tehdään sunnuntaina iltapäivällä ja siitä tiedotetaan kello 17 mennessä Tampereen Ursan verkkosivulla (http://www.tampereenursa.fi),  tässä Tapahtumat ja uutiset -blogissa (http://tampereenursa.blogspot.fi) ja sähköpostissa.

Tähtinäytökset ovat:
11.3.–25.3.2018 kello 20.00–21.30

Näytösmaksut:
5 € aikuisilta, 2 € nuorilta (7–17-vuotiaat) ja lapset (alle 7 vuotta) ilmaiseksi.

Tervetuloa



On Sunday, March 11, 2018, the star-gazing public show has been canceled because cloudy weather!


The next show is on Sunday 18 March at 20–21.30 if the weather is clear!

On Sunday evenings Tampereen Ursa arranges the star-gazing public show, which is viewed under the stars topical interest. However, the show will be staged only in clear weather. If the weather is rainy, cloudy or windy, the show is not being arranged!

The decision to arrange the star show carried out on a Sunday afternoon and it will be announced at 17 o'clock by the Tampereen Ursa website (http://www.tampereenursa.fi), and this Events and News blog (http://tampereenursa.blogspot.fi) and e-mail.

Open hours are:
11.3. – 25.3.2018. at 20.00–21.30

The show fees:
5 € for adults, € 2 young people (7-17 years) and children (under 7 years) free of charge.

Welcome



tiistai 6. maaliskuuta 2018

Kutsu kevätkokoukseen


Tähtitieteellinen yhdistys Tampereen Ursa ry.:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 20. maaliskuuta 2018 kello 18 alkaen tähtitornilla (Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere). Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.

Tampereen Ursa ry:n hallitus

sunnuntai 25. helmikuuta 2018

Tähtinäytös 25.2.2018 on peruuntunut

Tampereen Ursan tähtinäytös 25.2.2018 on peruuntunut pilvisen sään vuoksi!


Seuraava tähtinäytös on sunnuntaina 4.3. kello 19-20.30 vaikka sää olisi pilvinen.

Sunnuntai-iltaisin Tampereen Ursa järjestää tähtinäytöksiä, jossa kaukoputkella katsotaan tähtitaivaan ajankohtaisia kohteita. Näytöksiä järjestetään kuitenkin vain selkeällä tai puoliselkeällä säällä. Jos sää on sateinen, pilvinen tai tuulinen, näytöstä ei järjestetä!

Päätös tähtinäytöksen järjestämisestä tehdään sunnuntaina iltapäivällä ja siitä tiedotetaan kello 17 mennessä Tampereen Ursan verkkosivulla (http://www.tampereenursa.fi),  tässä Tapahtumat ja uutiset -blogissa (http://tampereenursa.blogspot.fi) ja sähköpostissa.

Tähtinäytökset ovat:

7.11. – 4.3.2018. kello 19.00–20.20
11.3.–25.3.2018 kello 20.00–21.30
Näytösmaksut:
5 € aikuisilta, 2 € nuorilta (7–17-vuotiaat) ja lapset (alle 7 vuotta) ilmaiseksi.

Tervetuloa



On Sunday, February 25, 2018, the star-gazing public show has been canceled because cloudy weather!


The next show is on Sunday 4 match at 19-20.30 even if the weather is cloudy.

On Sunday evenings Tampereen Ursa arranges the star-gazing public show, which is viewed under the stars topical interest. However, the show will be staged only in clear weather. If the weather is rainy, cloudy or windy, the show is not being arranged!

The decision to arrange the star show carried out on a Sunday afternoon and it will be announced at 17 o'clock by the Tampereen Ursa website (http://www.tampereenursa.fi), and this Events and News blog (http://tampereenursa.blogspot.fi) and e-mail.

Open hours are:
7.1. – 4.3.2018 at 19.00–20.30
11.3. – 25.3.2018. at 20.00–21.30

The show fees:
5 € for adults, € 2 young people (7-17 years) and children (under 7 years) free of charge.


Welcome

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Tähtinäytös 18.2.2018 on peruuntunut


Tampereen Ursan tähtinäytös 18.2.2018 on peruuntunut pilvisen sään vuoksi!


Seuraava tähtinäytös on sunnuntaina 25.2. kello 19-20.30 jos sää on selkeä.

Sunnuntai-iltaisin Tampereen Ursa järjestää tähtinäytöksiä, jossa kaukoputkella katsotaan tähtitaivaan ajankohtaisia kohteita. Näytöksiä järjestetään kuitenkin vain selkeällä tai puoliselkeällä säällä. Jos sää on sateinen, pilvinen tai tuulinen, näytöstä ei järjestetä!

Päätös tähtinäytöksen järjestämisestä tehdään sunnuntaina iltapäivällä ja siitä tiedotetaan kello 17 mennessä Tampereen Ursan verkkosivulla (http://www.tampereenursa.fi),  tässä Tapahtumat ja uutiset -blogissa (http://tampereenursa.blogspot.fi) ja sähköpostissa.

Tähtinäytökset ovat:

7.11. – 4.3.2018. kello 19.00–20.20
11.3.–25.3.2018 kello 20.00–21.30
Näytösmaksut:
5 € aikuisilta, 2 € nuorilta (7–17-vuotiaat) ja lapset (alle 7 vuotta) ilmaiseksi.

Tervetuloa



On Sunday, February 18, 2018, the star-gazing public show has been canceled because cloudy weather!


The next show is on Sunday 25 February at 19-20.30 if the weather is clear.
On Sunday evenings Tampereen Ursa arranges the star-gazing public show, which is viewed under the stars topical interest. However, the show will be staged only in clear weather. If the weather is rainy, cloudy or windy, the show is not being arranged!

The decision to arrange the star show carried out on a Sunday afternoon and it will be announced at 17 o'clock by the Tampereen Ursa website (http://www.tampereenursa.fi), and this Events and News blog (http://tampereenursa.blogspot.fi) and e-mail.

Open hours are:
7.1. – 4.3.2018 at 19.00–20.30
11.3. – 25.3.2018. at 20.00–21.30

The show fees:
5 € for adults, € 2 young people (7-17 years) and children (under 7 years) free of charge.


Welcome

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Tähtinäytös 11.2. 2018


Tampereen Ursan tähtinäytös 11.2.2018 on peruuntunut pilvisen sään vuoksi!


Seuraava tähtinäytös on sunnuntaina 18.2. kello 19-20.30 jos sää on selkeä.

Sunnuntai-iltaisin Tampereen Ursa järjestää tähtinäytöksiä, jossa kaukoputkella katsotaan tähtitaivaan ajankohtaisia kohteita. Näytöksiä järjestetään kuitenkin vain selkeällä tai puoliselkeällä säällä. Jos sää on sateinen, pilvinen tai tuulinen, näytöstä ei järjestetä!

Päätös tähtinäytöksen järjestämisestä tehdään sunnuntaina iltapäivällä ja siitä tiedotetaan kello 17 mennessä Tampereen Ursan verkkosivulla (http://www.tampereenursa.fi),  tässä Tapahtumat ja uutiset -blogissa (http://tampereenursa.blogspot.fi) ja sähköpostissa.

Tähtinäytökset ovat:

7.11. – 4.3.2018. kello 19.00–20.20
11.3.–25.3.2018 kello 20.00–21.30

Näytösmaksut:
5 € aikuisilta, 2 € nuorilta (7–17-vuotiaat) ja lapset (alle 7 vuotta) ilmaiseksi.

Tervetuloa



On Sunday, February 11, 2018, the star-gazing public show has been canceled because cloudy weather!


The next show is on Sunday 18 February at 19-20.30 if the weather is clear.

On Sunday evenings Tampereen Ursa arranges the star-gazing public show, which is viewed under the stars topical interest. However, the show will be staged only in clear weather. If the weather is rainy, cloudy or windy, the show is not being arranged!

The decision to arrange the star show carried out on a Sunday afternoon and it will be announced at 17 o'clock by the Tampereen Ursa website (http://www.tampereenursa.fi), and this Events and News blog (http://tampereenursa.blogspot.fi) and e-mail.

Open hours are:
7.1. – 4.3.2018 at 19.00–20.30
11.3. – 25.3.2018. at 20.00–21.30

The show fees:
5 € for adults, € 2 young people (7-17 years) and children (under 7 years) free of charge.


Welcome


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Tähtinäytös tänään 4.2.2018

Tampereen Ursa järjestää tähtinäytännön tänä iltana, koska sääolot sen mahdollistaa!

Sunnuntai-iltaisin Tampereen Ursa järjestää tähtinäytöksiä, jossa kaukoputkella katsotaan tähtitaivaan ajankohtaisia kohteita. Näytöksiä järjestetään kuitenkin vain selkeällä tai puoliselkeällä säällä. Jos sää on sateinen, pilvinen tai tuulinen, näytöstä ei järjestetä!

Päätös tähtinäytöksen järjestämisestä tehdään sunnuntaina iltapäivällä ja siitä tiedotetaan kello 17 mennessä Tampereen Ursan verkkosivulla (http://www.tampereenursa.fi),  tässä Tapahtumat ja uutiset -blogissa (http://tampereenursa.blogspot.fi) ja sähköpostissa.

Tähtinäytökset ovat:

7.11. – 4.3.2018. kello 19.00–20.20
11.3.–25.3.2018 kello 20.00–21.30

Näytösmaksut:
5 € aikuisilta, 2 € nuorilta (7–17-vuotiaat) ja lapset (alle 7 vuotta) ilmaiseksi.

Tervetuloa


The observatory: Star-gazing public show will be staged tonight
Tampereen Ursa wil be staged the Star show tonight, because of weather conditions allow.
  
On Sunday evenings Tampereen Ursa arranges the star-gazing public show, which is viewed under the stars topical interest. However, the show will be staged only in clear weather. If the weather is rainy, cloudy or windy, the show is not being arranged!

The decision to arrange the star show carried out on a Sunday afternoon and it will be announced at 17 o'clock by the Tampereen Ursa website (http://www.tampereenursa.fi), and this Events and News blog (http://tampereenursa.blogspot.fi) and e-mail.

Open hours are:
7.1. – 4.3.2018 at 19.00–20.30
11.3. – 25.3.2018. at 20.00–21.30

The show fees:
5 € for adults, € 2 young people (7-17 years) and children (under 7 years) free of charge.


Welcome

torstai 25. tammikuuta 2018

Kuukauden esitelmän aiheena Albert Einstein

Keväkaudella järjestetään kolme kuukauden esitelmää. Päivät ovat 15.2., 15.3. ja 12.4.2018. 
Esitelmät pidetään Monitoimitalo 13:sta Wivi Lönn -salissa (4 krs.), Satakunnankatu 13 (sisäänkäynti Pellatehtaankadun puolelta) ja ne alkavat kello 18. Esitelmien kesto on noin 1,5 h keskusteluineen.

Albert Einstein.
15.2.2018
Matti Koskinen: Albert Einstein 
– tutkija ja hänen löytönsä

Albert Einsteiniä on helppo pitää tieteen historian merkittävimpänä tutkijana. Hänen värikkäissä elämänvaiheissaan riittää käänteitä ja tarinoita kerrottavaksi. Einstein tuli suurelle yleisölle tunnetuksi suhteellisuusteorioistaan, jotka johtavat ihmisiä hämmentäviin, arkijärjen vastaisiin mielikuviin maailmasta. Hän tuli myös tunnetuksi rauhanaatteen edustajana.

Tampereen Ursan hallituksen jäsen FT Matti Koskinen kertoo Einsteinin elämästä, tutkijan urasta ja tarkastellee hänen keksintöjään kansantajuisesti.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Sunnuntain 21.1.2018 tähtinäytös

Sunnuntain 1.1.2018 tähtinäytös on peruuntunut pilvisen sään vuoksi!  Seuraava tähtinäytös on ensisunnuntaina 28.1.2018 kello 19, jos sää on selkeä!


On Sunday, January 21, 2018, the star-gazing public show is canceled due to cloudy weather! The next star-gazing show is on the next Sunday, January 28, 2018 at 7 pm if the weather is clear!

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Sunnuntain tähtinäytökset

Tampereen Ursan sunnuntai-iltojen tähtinäytökset . 

Tähtinäytökset ovat edelleen säävarauksella, mutta jokaisen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina tähtinäytös pidetään olipa pilvisyystilanne mikä tahansa. Kuukauden ensimmäiset sunnuntait ovat: 7.1., 4.2. ja 4.3., muina sunnuntaina säävaraus on edelleen voimassa.

Tähtinäytökset alkavat maaliskuun 4. päivään asti kello 19 ja sisäänpääsy on kello 20.30 asti. Maaliskuun 11., 18. ja 25. päivinä tähtinäytös alkaa kello 20 ja sisään pääsee kello 21.30 asti.

Sunnuntai-iltojen tähtinäytösten ohjelmatarjontaa on kehitetty. Tavanomaisen Ajankohtaisen tähtitaivaan esittelyn lisäksi, tarjoamme lyhyen esitelmän ajankohtaisesta aiheesta. Tammikuussa se on Tähtitaivaan tapahtumat 2018 . Ensimmäinen esitys alkaa kello 19.10 ja jos tarvitaan toinen esitys, niin sen alkamisajankohta on 19.45.

Näytösmaksut on pidetty entisellään: aikuiset 5 euroa, nuoret 7–17-vuotiaat 2 euroa ja alle 7-vuotiaat ilmaiseksi.

Tervetuloa!