maanantai 30. marraskuuta 2015

Tähtinäytöstä ei ole Itsenäisyyspäivänä

Tampereen Ursan sunnuntai-iltaisin pidettyissä tähtinäytöksissä on pieni tauko Itsenäisyyspäivänä 6.12.2015. Silloin ei ole tähtinäytöstä. 

Seuraava näytös pidetään 13.12.2015 kello 19–21 (sisäänpääsy kello 20.30 asti) ja sen jälkeen on joulutauko. Jatkamme tähtinäytöksiä 10.1.2016 kello 19.

torstai 19. marraskuuta 2015

Kokouskutsu syyskokoukseen

Tampereen Ursan sääntömääräinen syyskokous pidetään Tähtitornilla (os. Kaupinpuistonkatu 28, 33500 Tampere) tiistaina 8.12.2015 kello 18.00 alkaen. Esillä sääntöjen määräämät asiat kuten vuoden 2016 budjetti ja hallituksen jäsenten vaali.


Tampereella 15.11.2015 Tampereen Ursa ry. hallitus


Syyskokouksen jälkeen pidetään perinteinen yhdistyksen pikkujoulu puuro ja kahvitarjoiluineen.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Kuukauden esitelmä: Kari A. Kuure: Uusia tutkimustuloksia aurinkokunnastamme!

Taiteilijan näkemys New Horizons -luotaimesta Pluton
ohilennon aikana. Kuva Nasa.
Muutaman viime vuoden aikana on saatu ratkaisevasti uusia tutkimustuloksia aurinkokunnastamme. Tulosten merkittävyyteen on vaikuttanut tutkimusluotaimet jotka ovat lähestyneet ja asettuneet aurinkokuntamme pienkappaleiden kiertoradoille. Näin paikanpäällä tehdyt havainnot ovat olleet luonnollisesti merkittävästi tarkempia ja monipuolisempia kuin satojen miljoonien kilometrien etäisyydeltä tehdyt kaukoputkiahavainnot.

Tampereen Ursan puheenjohtaja Kari A. Kuure kertoo kolmesta luotaintutkimuksesta, jotka ovat saaneet medianäkyvyyttä parin viime vuoden aikana. Nämä tutkimukset ovat komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenko’a havainnoituut Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-luotain, kääpiöplaneetta Ceres’iä havainnoinut Dawn-luotain ja tänä vuonna mediakohun aiheuttanut New Horizons -luotain, joka ohitti kääpiöplaneetta Pluton järjestelmän.


Kuukauden esitelmä pidetään Vanhalla kirjastotalolla tiistaina 17.11. kello 18–19.30. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!