tiistai 13. tammikuuta 2015

Kuukauden esitelmä: Auringon viimeaikainen toiminta ja revontulet

Revontulet avaruudesta nähtynä. Kuva Nasa.
Auringon toiminnan aktiivisuus huippu ohitettiin vuoden 2014 aikana. Tästä eteenpäin Auringossa esiintyvien aktiivisuudesta riippuvien ilmiöiden voimakkuus heikkenee ja lopulta niiden ilmaantuminen päättyy puolen kymmeneksi vuodeksi kokonaan. Näkyvimpänä esimerkkinä vähentyneestä aktiviteetista ovat auringonpilkut, joita nähdään vain harvakseltaan aktiivisuus minimin aikana.

Revontuliharrastajalle Auringon vähenevä aktiivisuus ei kuitenkaan ole ei-toivottu ilmiö, sillä laskevan aktiivisuuden vuodet ovat yleensä kaikkein parhaimpia revontulivuosia. Niinpä kuluva talvi ja vielä seuraavakin voivat olla parasta aikaa ja revontulia voidaan nähdä runsaasti ennen niiden katoamista useaksi vuodeksi.

Revontulien määrä ja esiintyvyys
noudattelevat Auringon aktiivisuutta,
joka puolestaan näkyy erittäin
mielenkiintoisina ilmiöinä
Auringon pinnalla. Kuva Nasa.
Tilastollisesti revontulia nähdään runsaimmin maalis–huhtikuussa ja syys–lokakuussa. Ilmiö johtuu aivan tietynlaisesta Maan lähiavaruuden ominaisuuksista, joiden tuntemus on revontuliharrastajalle välttämätöntä. Esitelmässä käsitellään myös sitä, kuinka jokainen revontuliharrastaja voi tehdä onnistuneen oman ennustuksen revontulien näkymisestä.

Tampereen Ursan puheenjohtaja Kari A. Kuure kertoo aiheesta ”Auringon viimeaikainen toiminta ja revontulet” tiistaina 3. helmikuuta kello 18 alkavassa esitelmässä Vanhalla kirjastotalolla. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Jäsenmaksut 2015

Tampereen Ursan jäsenmaksujärjestelmä on uudistunut. Tästä vuodesta alkaen jäsenmaksut laskutetaan sähköpostitse jäsenrekisterin tietojen mukaisesti. Tästä syystä olisi erittäin tärkeää, että jokaisen jäsenen tiedot, etenkin sähköpostiosoite, on oikea.

 Ennen varsinaista jäsenmaksulaskua järjestelmästä lähetetään tiedossa olevaan sähköpostiosoitteeseen tarkistusviesti. Jos et saa tällaista viestiä 6.1.2015 mennessä, lähetä toimiva sähköpostiosoitteesi yhdistyksen jäsenrekisteriin. Osoite on jasenrekisteri@tampereenursa.fi.

 Lähiaikoina tuleva tarkistusviesti sisältää linkin, josta jokainen voi tarkistaa ja päivittää rekisterissä olevat tietonsa.

Uudet ja entistä edullisemmat jäsenmaksut


Vuoden 2015 jäsenmaksut ovat:

  • vuosijäsenet   15 €
  • nuorisojäsenet  10 €
  • perhejäsenet  10 €

Jäsenmaksut laskutetaan ensisijaisesti sähköpostitse tammikuussa ja ne on maksettava helmikuun 2015 loppuun mennessä.

Jos jostakin syystä jäsenellä ei ole toimivaa sähköpostiosoitetta, sellaisen voi hankkia vaikkapa Tampereen Ursasta ilmaiseksi. Silloin sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@tampereenursa.fi.

Yhdistys tarjoaa kaikille jäsenile mahdollisuutta ottaa käyttöönsä tampereenursa.fi-osoite. Tällöin osoite kertoo myös siitä, että sähköpostinhaltija on aktiivinen toimija yhdistyksessä. 

Sähköpsotiosoitepyynnön voi lähettää sähköpostiste osoitteeseen kari.kuure@tampereenursa.fi

Uudet jäsenet


Jos liityt yhdistykseen tämän vuoden alkupuolella (v.2015), jäsenmaksusi laskutetaan sen jälkeen, kun tietosi on lisätty jäsenrekisteriin. Liittyminen tapahtuu yhdistyksen nettisivulta, osoite on http://www.tampereenursa.fi/?page=422&sec=30&agrp=30